Mikko Hirvonen

null

Vauhtia rakastava Mikko ajoi ensimmäisen rallinsa vuonna 1998 kaksilitraisella Opel Kadetilla, nuotteja luki serkkupoika. Mikko Hirvonen on voittanut WRC-urallaan 14 MM-osakilpailua ja hänellä on nyt kaksivuotinen sopimus mestaritalli Citroënin kanssa.

Mikko Hirvonen feedi

Mikkon profiili

Mikko

null

Hirvosella on ollut vauhti veressä jo pienestä miehestä lähtien. Ensimmäiset muistot ralliautolla ajamisesta on istumisesta isän polvella, isä-Jussin opastaessa Mikolle jääradan saloja. Vauhtia rakastava Mikko ajoi ensimmäisen rallinsa vuonna 1998 kaksilitraisella Opel Kadetilla, nuotteja luki serkkupoika. Ulosajoja ralliin mahtui kaksi, mutta kaksikko kuitenkin pääsi maaliin asti.

Kannonkoskelainen ajoi ensin Suomessa SM-sarjaa keräten kokemusta, ja Mikon ensimmäinen MM-startti tapahtui Jyväskylässä vuonna 2002. Fordin tehdaskuljettajaksi Mikko siirtyi 2006, jolloin hän oli tiimin kakkoskuskina Marcus Grönholm ollessa tallin ykköstykki. Samana vuonna Mikko nappasi ensimmäinen MM-voittonsa ja oli MM-sarjan loppupisteissä kolmas. Aina iloinen Mikko on ollut vuodesta 2008 lähtien ranskalaiskuljettaja Sebastien Loebin pahin vastustaja. Tekniset murheet sekä muutamat ulosajot veivät joka vuosi Hirvosen mestaruustoiveet. Hirvonen onkin ollut tuttu näky MM-pistetaulukossa sijalla kaksi. Hirvosella on nyt kaksivuotinen sopimus mestaritalli Citroënin kanssa.

Mikko Hirvonen on voittanut WRC-urallaan 14 MM-osakilpailua. Nuotteja Mikolle lukee hänen pitkäaikainen kartturinsa Jarmo Lehtinen.