Kimi  Räikkönen

Kimi Räikkönen feedi

Kimin profiili

Noin Kimi

Jäämiehenäkin tunnettu, Kimi Räikkönen on yksi mahtavimmista kuljettajista moottoriurheilussa tänään.

Hän siirtyi vuonna 2001 F1:siin vain 21 vuotiaana ja 23 kilpailun kokemuksella. Hän hiljensi epäilijänsä ajaen pistesijalle jo ensimmäisessä kilpailussaan Sauberilla. Kauden loputtua Räikkönen oli ajanut kahdeksan kertaa pistesijoille ja auttoi tallin historian parhaaseen sijoitukseen valmistajien maailmanmestaruussarjassa.

Räikkönen siirtyi seuraavaksi kaudeksi McLarenille, ajaen sielä 5 kautta ja voittaen 9 kilpailua joista 5 oli kaudella 2005. Vuonna 2007 Räikkönen voitti kuljettajien maailmanmestaruuden Ferrarilla, joka ratkesi dramaattisessa kauden päätöskilpailussa Brasiliassa.

Seuraavalla kaudella hallitseva mestari voitti 6 osakilpailua, ja jatkoi uraansa Ferrarilla aina kauden 2009 loppuun.

Räikkönen on aina ollut suuri rallifani. Kimin veli Rami oli tunnettu rallikuski Suomessa ja Kimi itse on aina nauttinut ralliautolla ajamisesta. Viime vuonna Kimi teki pitkäaikasesta unelmastaan totta osallistuen Arctic Lapland Ralliin Abarth Grande Punto S2000:lla.

Hän sijoittui 13., todistaen vauhtinsa kokeneempia kuljettajien joukossa. Seitsemän kuukautta myöhemmin Kimi osallistui ensimmäistä kertaa WRC osakilpailuun, Suomen Ralliin.

Vaikka F1 kausi oli kesken, ja ainoastaan neljä päivää aikaisemmin Räikkönen oli ajanut toiseksi Unkarin GP:ssä, oli Kimi hyvässä vauhdissa Suomen sorateillä. Hän oli sarjansa kolmantena ja kokonaiskilpailussa 15. ennen ulosajoaan kilpailun toisena päivänä.

Tänä vuonna Kimi keskittyy täyspäiväisesti ralliin. Jäämies kohtaa ralliuransa suurimman haasteen osallistuen 12:ta osakilpailuun rallin WRC sarjassa. Räikkönen ajaa Citroen C4 WRC autolla Citroenin Juniori tallissa.

Räikkösen apuna toimi kartturi Kaj Lindström, joka oli aikaisemmin nelinkertaisen maailmanmestari Tommi Mäkisen kartturi.