Enni Rukajärvi

null

Enni Rukajärvi feedi

Ennin profiili

Enni

null

Vuosi 2010 oli Ennille uskomaton vuosi. Enni aloitti TTR-kiertueella vasta viime kaudella. Luonnonlahjakkuus nappasi voittoja toisensa jälkeen, voittaen BGOS- (Burton Global Open Series) sekä TTR-maailmankiertueet. Vaatimattoman lapintyttö Enni ei turhia itsestään huutele vaan haluaa mielummin laskemisen puhuvan puolestaan.

Kuusamosta kotoisin oleva Enni aloitti laskettelun 6-vuotiaana Rukan maisemissa ja siirtyi lumilautailun pariin noin 10-vuotiaana vuonna 2000. Hän kävi Vuokatin urheilulukion kirjoittaen ylioppilaaksi vuonna 2008.  Lukion jälkeen muutto takaisin Kuusamoon mahdollisti Ennille loistavat laskupuitteet, jossa hän laskee ystäviensä kanssa lähes joka päivä.
 
Syksyllä vuonna 2009 Ennin ura lähti nousuun hänen voitettuaan Horsefeather Pleasure Jam - kilpailuun Itävallassa. Kilpailu antoi Ennille itsevarmuutta ja innostusta lähteä myös muihin TTR-kiertueen osakilpailuihin, joissa Enni napsi suurten kisojen voittoja mennen tullen tuoden Suomen naislautailun maailmankartalle.

Ennin kausi alkoi maailmanympärysmatkalla, jossa yhtenä pysähdyksenä oli Uudessa-Seelanti. Siellä Enni osallistui Red Bull Snowboard Performance Campiin, Burton NZ Openiin sekä Junioreiden maailmanmestaruuskilpailuihin. Junioreiden maailmanmestaruuskilpailuista Enni toi kotiin Big Air ja Slope Style mestaruudet.
 
Tulevalla kaudella Enni haluaa laskea mahdollisimman paljon. Kisojen välissä hän aikoo tulla Suomeen laskemaan ja kuvaamaan. Hänen tavoitteensa on kehittyä laskijana ja sen myötä pärjätä myös kisoissa. Enni pitää kehittymistä kuitenkin tärkeämpänä kuin kisatuloksia. Ennin varma ja uniikki tyyli ovat saaneet koko lumilautamaailman tuntoanturat koholleen ja Ennin omien sanojen mukaan hän on: ”Tavallinen tyttö Pohjois-Suomesta, joka tykkää laskea”.