FIN_090713_UG_RBX_017.jpg

Jouni Makkonen, 38-vuotias Hollolalainen, on ensimmäinen suomalaisurheilija mukana yhdessä maailman kovimmassa ja haastavimmassa seikkailukisassa. Jouni on Suomen paras varjoliitäjä sekä saavuttanut useita palkintosijoja pohjoismaissa ja maailmalla. Rakennusarkkitehti Jounin aika jakautuu varjoliidon ja rakennustöiden kesken.

Jounilla on aktiivinen urheilutausta nuoruusvuosilta. Kilpahiihtoa, sukellusta, melontaa, purjelautailua, lumilautailua ja kiipeilyä harrastanut Jouni löysi varjoliidon vuona 1991 Mustavaaralla Joensuussa. Seuraavat vuodet kuluivat Suomen laskettelurinteitä alas liitäen ja Norjassa hakemassa tuntumaa isoihin mäkiin. 1990 -luvun puolivälissä varjoliitimien tekniikan kehittyessä ja omien liitotaitojen ja harrastusmotivaation kasvaessa oli mies täysin koukussa liitämiseen ja uusien ulottuvuuksien hakemiseen.

Jouni on valmistautunut sekä henkisesti että fyysisesti Red Bull X-Alps –kisaan Alppien maisemissa. Alpeilla pääsee harjoittelemaan varjoliidon juurille ja tutustumaan tarkemmin kilpailureittiin.

Jokaisella urheilijalla on oma tukihenkilö koko kisan ajan. Tukihenkilö on urheilijan tuki, turva ja luottohenkilö kisan läpi. Jounin tukihenkilönä toimii vantaalainen 36 –vuotias Toni Leskelä. Tonilla on monipuolinen urheilutausta. Tonin harrastuksiin kuuluvat kiipeily, laskettelu, melonta ja sukellus. Varjoliitoon Toni tutustui 2000 –luvun vaihteessa ensimmäisen kerran.
 


Kommentit

    Lisää kommentti

    * Kaikki kentät ovat pakollisia
    Ainoastaan 2000 merkkiä :
    Kirjoita sana vasemmalle, sitten klikkaa "Lähetä kommentti":

    artikkeli Yksityiskohdat