Huikeita temppuja nähtiin freestylefutaajien toimesta Jyväskylän Ravintola Kharmassa 6.9. Mukana kisaamassa oli Jyväskylän freestylefutaajien eliittiä. Rankasta syyssateesta johtuen siirrettiin tapahtuma Aren aukiolta sisälle Ravintola Kharmaan. Futaajat näyttivät pallonkäsittelytaitonsa ja parhaat liikkeensä musiikin tahdissa. Kolme minuuttia kestävässä ottelussa eli "battlessa" kaksi futaajaa kohtasi toisensa. Jokainen futaaja esitti taitojaan 20 sekuntia kerrallaan ennen vuoron antamista ”battlen” toiselle futaajalle. ”Battlen” voittaja eteni aina seuraavalle kierrokselle. Freestylefutaajat temppuilevat rajatulla seitsemän metriä leveällä pyöreällä alueella. Kuten jalkapallossa, on Red Bull Street Stylessäkin käsien käyttö kielletty.
Alkueristä finaaliin kikkaili kaksi todella taitavaa freestylefutaajaa. Tiukan finaalin voittoon temppuili 15-vuotias Robert Taylor. Toiseksi sijoittui 16 –vuotias Benno Hanslian ja kolmanneksi selvisi 19 –vuotias Kimmo Liikanen. Finaalikaksikko ansaitsi paikkansa Helsingin finaaliin haastamaan Suomen muiden karsintojen voittajat. Karsinnoissa etsitään ikään ja sukupuoleen katsomatta Suomen parasta freestylefutaajaa. Suomen karsintojen voittaja, maamme freestylefutiksen kuningas, pääsee kisaamaan muiden maiden karsintojen voittajia vastaan keväällä 2010 Cape Towniin Etelä-Afrikkaan. Jyväskylän voittanut Robert pelaa jalkapalloa JJK:ssa ja on harrastanut freestylefutista jo muutamia vuosia. Mies oli innoissaan voitostaan: ”Oli hienoa voittaa täällä. Kaikki futaajat olivat tosi kovia ja tekivät vaikeita temppuja. Oli hauska olla kaveria vastaan finaalissa!”
Tuomaristo arvioi pallon hallintaa eli teknisiä taitoja, tyyliä ja luovuutta. Jyväskylän karsinnan tuomareina nähtiin Veikkausliigajoukkue JJK:n oma Matti Lähitie sekä maailman parhaimpiin katutanssijoihin lukeutuva Breakdance Crew Flow Mo:n jäsen Jussi Sirviö. ”Futaajat olivat tosi hyviä. Temppujen taso oli tapahtumassa tosi kova.“, totesi Matti Lähitie tapahtuman jälkeen.
Kommentit
Lisää kommentti