Isosti Red Bull / Rami Lappalainen

Downhill MTB -pyöräilykausi on parhaillaan käynnissä ja Matti Lehikoinen on mukana kiertämässä Maailmancuppia. Lue lisää Matin mietteitä käynnissä olevasta kaudesta...

Viime vuonna Matti Lehikoinen ajoi hyvää kautta muutaman rikkoutuneen kauden jälkeen, mutta kaikki muuttui aivan kauden lopussa. Kahdeksan päivää ennen kauden päätöskilpailua Matti kaatui ja sai olkapäävamman, joka pilasi hyvä kauden. Kuntoutuksen jälkeen peruskuntoa ja lihasvoimaa on haettu erilaisilla harjoituksilla. Tähän kauteen lähdettiin kahden tavoitteen voimin; terveenä pysyminen ja 10 parhaan joukkoon pääseminen.

 

null
 

"Kausi on lähtenyt käyntiin tosi hyvin. Olen päässyt ajamaan paljon ja fiilis on hyvä."

Maailmancup alkoi huhtikuun lopussa Pietermaritzburgissa, Etelä-Afrikkassa. Matti sijoittui kilpailussa 15. ja on itse tyytyväinen kauden alkuun. ”Kausi on lähtenyt käyntiin tosi hyvin. Olen päässyt ajamaan paljon ja fiilis on hyvä.”, sanoi Matti omista fiiliksistään. Hyvä ja rento fiilis näkyy tuloksissa ja Matti oli Maailmacupin avauksessa alle sekunnin 10. sijasta. ”Muutama hyvä sijoitus on tullut ja niihin olen tyytyväinen. Ennemmin olen tyytyväinen siihen miten lähellä kärjen vauhtia olen tällä hetkellä.”, sanoi Matti kovasta sarjasta jossa aikaerot helposti kasvavat.

  

null Red Bull / Rami Lappalainen
 

Tekniset ja jyrkät radat ovat aina sopineet hyvin ja niissä Matin on helpompi päästä 10. parhaan joukkoon. Yleisesti kuitenkin ajoista on saatava hieman puhtaampia ja pieniä virheitä pitää karsia jos 10. parhaan joukkoon haluaa. Tällä kaudella Matti osallistuu Maailmancupin ja MM-kisojen lisäksi Englannin kansalliseen sarjaan. Eniten hän odottaa Fort Williamin ja Mont Sainte Annen Maailmancup osakilpailuja sekä Sveitsissä järjestettäviä lajin MM-kisoja.

Muista katso tulevan viikonlopun kilpailu livenä osoitteessa:uk.freecaster.tv/

Matin kisakalenteri:

04.06 - 05.06 UCI World Cup DHI – Fort William, GBR
11.06 - 12.06 UCI World Cup DHI – Leogang, AUT
02.07 - 03.07 UCI World Cup DHI Mont Sainte Anne, CAN
09.07 - 10.07 UCI World Cup DHI – Windham, USA
06.08 - 07.08 UCI World Cup DHI – La Bresse, FRA
20.08 - 21.08 UCI World Cup DHI – Val di Sole, ITA
31.08 - 04.09 UCI DHI WORLD CHAMPIONSHIPS – Champéry,SUI

 


Kommentit

    Lisää kommentti

    * Kaikki kentät ovat pakollisia
    Ainoastaan 2000 merkkiä :
    Kirjoita sana vasemmalle, sitten klikkaa "Lähetä kommentti":

    artikkeli Yksityiskohdat