Kimi osallistui myös viime vuonna Jyväskylän ralleihin, mutta alla oli nykyistä menopeliä hieman tehottomampi Super 2000 luokan auto. Tällä kertaa Kimi ajaa vastaavalla autolla jolla Sebastien Loeb ajoi voittoon Jyväskylässä vuonna 2009.
Vuoden 2007 formula ykkösten maailmanmestari ajoi kahdella eri sopapätkällä testaten auton säätöjä. Kimi testasi auton kaikkia parametrejä joita tarvitaan erityisesti Jyväskylän teillä.
Kimi kertoi: “Testit menivät todella hyvin ja oli hyvä kokemus ajaa ennen rallia. Ajamista Jyväskylässä helpottaa hieman se, että ajoin rallin myös viime vuonna. Ajaminen on kuitenkin huomattavasti erilaista WRC autolla verraten Super 2000 luokan autoon. Saimme testattua kaikki mitä halusimme sekä saimme hyvää kokemusta nopeilla ja teknisillä teillä ajamisesta. Odotan todella ensi viikon ralleja: formuloissa en saanut ajaa kotiyleisön edessä ja nyt minulla on siihen mahdollisuus WRC auton ratissa.”
Kimin kokenut kartturi Kaj Lindstrom on ajanut Jyväskylän rallin jo kymmenen kertaa. “Minulla on hyviä muistoja aiemmista ralleista ja tämän vuoden ralli vain kartuttaa niitä lisää. ” totesi Kaj. “Meistä Kimin kanssa on aina mukava ajaa kotiyleisön edessä. Toivottavasti voimme antaa yleisölle jotain muistettavaa! Kaksipäiväinen testijakso meni hyvin ja olemme hyvällä fiiliksellä auton ja nuottien suhteen”
Kimillä ja Kajlla on nyt muutama päivä vapaata ennen rallin alkua. Neste Oil Ralli starttaa torstaina 29.7. ja päättyy lauantaina 31.7.
Kommentit
Lisää kommentti