Flying Bulls on Red Bullin lentolaivue, jonka kotipaikka on Salzburgissa. Koneet ovat historiallisesti arvokkaita, mutta niillä kaikilla myös lennetään edelleen.

Kaikki sai alkunsa muutamasta tirolilaisesta lentokonehullusta ja vanhasta vuoden 1954 T-28 warbirdistä. Sigi Angerer, joka toimi 1980-luvulla Tyrolean airwaysin pilottina, oli tämän innokkaan lentokoneharrastajien joukon keskushahmo, joka vaikutti keskeisesti siihen, että koneita alkoi kertyä lisää. T-28:n rinnalle tuli seuraavaksi Grumman Wigdeon – ankkamaiselta näyttävä vesitaso, joka tapaa varastaa shown kaikissa lentonäytöksissä, joihin se osallistuu. Samalla koneiden taustalla vaikuttava harrastajajoukko kasvoi, siirtyi Innsbruckista Salzburgiin ja nimesi itsensä Flying Bullseiksi. Silloin toiminta todellakin sai siivet.

Nykyään Flying Bullsit toimivat ammattimaisesti ja heillä on oma pääpilotti – Sigi Angerer. Hän tuntee jokaisen Flying Bullsien koneen kuin omat taskunsa, koska rakastaa, kuten arvata saattaa, lentämistä. Sen lisäksi hän rakastaa vanhojen koneiden hankkimista ja niiden restauroimisen seuraamista. Hän ei osallistu itse restaurointityöhön, sillä sen osaa paremmin siihen erikoistunut tiimi, joka työskentelee Salzburgin lentokengällä Hangar-8:ssa, suoraan Flying Bullsien koneiden varsinaista ”kotia” ja esittelytilaa, Hangar-7:ää vastapäätä. Hangar-8:ssa on kaikki, mitä vanhojen lentokoneiden kunnossa pitämiseen tarvitaan. Ja on syytäkin, sillä nykyisin jo 16 lentokonetta käsittävän laivueen kunnossa pitäminen vaatii hieman enemmän kuin esimerkiksi vanhojen autojen museon pyörittäminen. Lentokoneet kun eivät voi vain pelkästään näyttää hyvältä… niiden pitää myös lentää hyvin!

Kommentit

    Lisää kommentti

    * Kaikki kentät ovat pakollisia
    Ainoastaan 2000 merkkiä :
    Kirjoita sana vasemmalle, sitten klikkaa "Lähetä kommentti":

    artikkeli Yksityiskohdat