Enni_dewtour.jpg

Suomalaisten lumilautailijoiden menestyksekäs viikonloppu kansainvälillä kilpailukentillä sai jatkoa, kun suomalaisen naislautailun ehdoton timantti Enni Rukajärvi saavutti kilpailukautensa aloituskilpailussa heti toisen sijan.

Toinen sija irtosi Dew Tourin osakilpailussa Coloradon Breckenridgessä. ”Todella kovatasoinen kisa ja olin mielettömän tyytyväinen päästessäni mukaan finaaleihin kuuden parhaan joukkoon. Dew Tourilla on mukana lähestulkoon kaikki maailman parhaat naislautailijat, joten toinen sija täällä tuntuu erityisen hyvältä. Myös omiin laskuihini olin tyytyväinen pitkällä ja vaativalla slopestyle radalla. Erityisesti koska sain tehtyä kisassa myös kaksi uutta temppua” kommentoi silminnähden tyytyväinen Rukajärvi

Kilpailun voitti USA:n Spencer O´Brien ylivoimaisin pistein 90.75. Rukajärven pisteet olivat kilpailussa 79.50. Kolmanneksi kilpailussa tuli Tšekin Sarka Pancochova pistein 72.00.

Kilpailusta Rukajärvi palaa joulun viettoon suomeen. ”Aion kilpailla tulevalla kaudella säästeliäästi. Viime kausi oli aika hektinen ja kilpailemiseen sekä matkustamiseen meni todella iso osa talvesta. Haluan tällä kaudella keskittyä uusien temppujen opettelemiseen ja laskea paljon omassa kotikeskuksessani Rukalla. Laskijan näkökulmasta Rukalla on nyt etenkin uuden superpipen valmistuttua maailmanlaajuisestikin katsottuna aivan loistavat ja monipuoliset harjoitteluolosuhteet lumilautailuun” kertoo Rukajärvi muista talven suunnitelmistaan.

Alkavalla kilpailukaudella kilpailuja tulee olemaan 5-7 ja päätavoitteet on tammikuun lopussa käytävät X-Games kilpailut, jossa Rukajärvi puolustaa viimevuotista mestaruutta sekä helmikuussa käytävät TTR MM-kisat Oslossa. Seuraavan kerran Rukajärvi kilpailee  Sveitsissä järjestettävässä 6 tähden TTR kilpailu O`neill Evolutionissa.

Tulokset:
1 Spencer O'Brien     90.75
2 Enni Rukajärvi       79.50
3 Sarka Pancochova  72.00
4 Rebecca Torr          64.75
5 Jamie Anderson     59.25
6 Charlotte Van Gils  56.50

Koosteen naisten semifinaaleiden top 5 lautailijoista Dew Tourilta voit katsoa täällä:
http://www.allisports.com/winter-dew-tour/event/nike-open-2011/video/women-snowboard-slope-semi-highlights-nike-open-2011

Lisätietoa kiertueesta löytyy osoitteessa: www.dewtour.com
 


Kommentit

    Lisää kommentti

    * Kaikki kentät ovat pakollisia
    Ainoastaan 2000 merkkiä :
    Kirjoita sana vasemmalle, sitten klikkaa "Lähetä kommentti":

    artikkeli Yksityiskohdat